Tänään tein ensimmäisen retkeni Intoosialaiseen oikeussaliin. Tästä asiasta pitäisi oikeastaan jutella pitemmästi, mutta kolme vuotta sitten murhatun ihmisoikeusaktivistin, Munir Said Thalibin, tapaus otettiin naftaliinista ja kävin näyttämässä valkoista naamaani varsin ahdistavassa oikeussalissa solidaarisuusmielessä. Itse oikeudenkäynnistä en paljoakaan kuullut sillä jonkinmoinen paramilitia/moottoripyöräjengi oli ottanut asiakseen liikuskella levottomasti, pulista sekä huudattaa pihalla mopojansa oikeudenkäynnin sekoittamiseksi.

Juttu on jotakuinkin mennyt näin. Munir oli matkalla Jakartasta Amsterdamiin, kun hän sai jostain elimistöönsä julmetun määrän arsenikkia ja kuoli pari tuntia ennen koneen saapumista Schipholille. Varsin monipolvisen ja sekavan tutkinnan jälkeen Garudan pilotin Pollycarpuksen todettiin antaneen Munirille myrkytettyä appelsiinimehua välillä Jakarta Singapore. (Mielenkiintoista on se, että Pollycarpus oli soitellut yhteensä 44 kertaa indonesian sisäisen turvallisuuspalvelun ison jehun kanssa. Joka puolestaan sanoi jättäneensä kännykkänsä autoonsa ja että ilmeisesti joku oli sitä sitten käyttänyt ) Pollycarpus siis tuomittiin murhasta 14 vuodeksi linnaan, mutta eipä aikaakaan kun tuomio kumottiin ja herra istui kaksi vuotta pelkästä dokumenttiväärennöksestä. Nyt viime toukokuussa ilmaantui uusia todistajia, epäiltyjä sekä forensista aineistoa ja keissi avattiin uudelleen.

Yritän saada aikaiseksi paremman analyysin tilanteesta, kunhan olen hieman paremmin selvillä viimeisimmistä käänteistä. Yleisen mölinän ja transkriptien puutteen vuoksi olin lähinnä hikinen, pihalla ja silmäilin huligaaneja koko sirkuksen ajan.

Oikeudessa istumisella oli kyllä varsin positiivinen verkostoitumisvaikutus. Sain aika monelle nimelle kasvot.