Sehän on vappuaatto tänään... Taitaa jäädä juhlimatta. Tosin tänään on hollantilaisten kuningattaren synttärijuhlat, joten siellä olen piipahtamassa. Haalareita en vissiin voi laittaa, vaikka enpä niitä ole tainnut pitää kuin kerran elämässäni, joten ei ole suuri uhraus.

Viime viikonloppu meni sitten kumminkin suht leppoisasti, vaikka olin jo valmis hirttäytymään perjantaina. Ulf lähti viikonloppuna Balille, joten leiriydyimme Ninin kanssa Kemangiin. Oli vähän kuin olisi lähtenyt ulkomaille, niin eri meininki tuolla kaupunginosassa on. Lauantaina istuttiin iltaa ja kiskottiin kuoharikännit viinibaarissa. Maailman paras konsepti. Viinikaupan perällä on baari, johon voi mennä juomaan juuri ostamansa pullon. Mikä parasta, siellä kaupassa on hyvän valikoiman lisäksi ihan vähittäiskauppahinnat, joten viinejä voi makustella ihan (budjetillisesti) ok:lla omalla tunnollta. Loppuillasta on ehkä parempi olla hiljaa. Sunnuntain pelasti Pizza Hut, Uffen 50-luvun skootteri ja Ihmemiehen ensimmäinen tuotantokausi. Mietin, että olivatko ihmiset jotenkin yksinkertaisempia 80-luvulla??? En tiedä oliko lemppari kohtani se, kun arabialainen täysverinen nelistää pustalla tuhatta ja sataa, itse sankari selässä tietysti, ja yhtäkkiä parivaljakko nostetaan jollain köydellä helikopteriin vai se, kun MacGyver askartelee corvetelleen laskuvarjon ja hyppää autoineen ulos hieman suuremmasta helikopterista kuin edellinen... Taff tsois!

Mutta riehakasta vappua teille kaikille!