Saattekin tekstiä jo tiistaina, kun lintsaan WFP:n nälkäbriifauksesta. Vasemmassa korvassa on tulehdus ja tällä hetkellä ei tee mieli mennä heilumaan mihinkään kokouksiin. Ilmastointi vihloo tuolla korvakäytävässä niin pirusti, että on pakko pitää korvatulppaa. Hassua sinänsä, että en ole koskaan aiemmin saanut mitään korvaoireita tuosta dyykkailusta, mutta nyt päätin kehittää sympatia-tulehduksen, kun Ninin korvat eivät kestäneet painevaihteluita kovinkaan hyvin.

Jepulis. Jälkitaudista huolimatta Sulawesin loma meni nappiin. Bunaken on kyllä ehdottomasti yksi lempparikolkkiani tällä planeetalla. Meininki oli sama kuin pari vuotta sitten, sukellettiin, snorklattiin, syötiin ja nukuttiin viikon päivät. Iltasella viihdyttiin korttipakan tai kirjan seurassa sekä rannalla joikailemassa kitaran ja täysikuun säestyksellä. Ei voi ihminen paljon muuta toivoa. Eihän me sitten lähdetty mitään pohjois-Sulawesia rymyämään, vaan jäätiin koko viikoksi Bunakenille lekottelemaan.

Bunakenilla oli vielä low-season, joten Daniel'sissa  (http://www.divedaniels.com/en/homestay.html ) oli hiljaista - seuranamme ainoastaan kanadalainen teräseläkeläispariskunta Mike and Joyce ja erityisen sanavarastorajoitteellinen japanilaispariskunta... Sukelluksesta sen verran, että vaikka nyt en ole niin hirvittävän lukuisassa paikassa suklaillut, niin uskaltaisin väittää, että Bunakenia parempia paikkoja ei kovin montaa ole. Loki on täynnä uusia vedenalaishavaintoja. Huomaan, että ilmankulutus on kehittynyt aika lailla sitten viimevuoden Egyptin reissun. Nyt ei tullut yhtäkään alle tunnin reissua, vaikka jokainen sukellus oli yli kahteenkymppiin. Parhaimmillaan syvyyksissä viivyttiin 75 minuuttia. Divemasterini Harris oli aivan huippu, vaikkakin aika vaitonainen veden pinnalle päästyään.  ( Mitä ei muuten voi sanoa muista oppaista; Jumalauta mikä möly niistä lähti... varsinkin siinä vaiheessa kun olisi halunnut mennä nukkumaan, eli noin yhdeksän maissa iltasella...)

Mukavin sukellus oli Lekuan II ( kivan polveileva seinä, mahdottoman värikäs korallimaisema ja kaloja aivan h******sti), mutta muistiin jää varmasti parhaiten torstain ultimate-virtaussukellus Lekuan I:llä. Olo oli kuin vuoristoradassa, vaikka hieman hirvitti, kun virtaus vei paitsi eteenpäin, myös ylös ja alas. Oli oikeastaan tarpeeksi tekemistä jo ihan itsensä kanssa, joten jännitystä lisäsi se seikka, että sain olla kiskomassa Niniä (joka siis on tätä nykyä onnellinen OWD) tankista ylös ja painovyöstä alas. Vauhti oli niin mahdoton, että yhdellä 70 minuutin sukelluksella tuli singottua kolme eri saittia. Pakko kyllä myöntää, että nautin tätä nykyä aika lailla hurjasta myötävirrasta. Imussa ei tosin juuri jää aikaa spottailla minimerihevosia tai muita pikkuotuksia, mutta ei se mitään, sillä vastavirtaan uiskenteli 5 isoa kilpparia ja yksi mustaevähai. Tein myös yhden todella vilkkaan yösukelluksen; Oli nimittäin rapua, hummeria ja ties mitä äyriäistä vaikka muille jakaa. Lisäksi korallikolossa lymyävää valkoevähaita sai seurailla alle metrin etäisyydeltä.

Ruoka oli jälleen taivaallista ja patja ihan helvetin huono, mutta ihmeellisen kelvollinen 10 tunnin yöunille. Ja aurinko sen kun porotti...

Ainoa miinuspuoli koko reissussa oli kotimatka, joka venähti varsin pitkäksi. Ensin bussilla Manadosta Gorontaloon - 9h, ei jalkatilaa tai ilmastointia, bussi täynnä tupakoivia ihmisiä, stereoista musiikkia täysillä ja huonojen kajareiden läpi, mutkainen vuoristo tie ja Nini korvatulehduksessa, kuumeessa sekä oksentamassa ikkunasta ulos. Kaiken kukkuraksi bussi hajosi kello 1 iltapäivällä eikä ollut perkele varjoa sitten missään. Kyykötettiin aika surkeana jossain olemattomassa puskassa tien vieressä. No, Gorontalossa pumpattiin Nini täyteen kolmiolääkkeitä ja lento Makassariin meni ihan ok. Makassarissa hieman shoppailua, kahvia ja turkasen huono pedikyyri (typykkä leikkasi mulle haavan pottuvarpaaseen, mutta ei hätä ole tämän näköinen, hän nimittäin kasteli pumpuli tukon KYNSILAKANPOISTOAINEESEEN ja alkoi töpöttää veristä kynsinauhaa sillä!!!) Makassar-Jakarta lennähdys oli 2,5 tuntia myöhässä ja lentokenttätaksissa Jakartassa piti vielä hieman vääntää peistä kuskin kanssa.

Loma jäi kuitenkin varsin selkeästi plussan puolelle. Miten on Niklas, Henna ja Jussi, mennäänkö elokuussa Bunakenille (Togeanin jälkeen)?