Ainakin isommissa kaupungeissa asuvat tietävät, mistä puhun, kun sanon,että kansalaisjärjestöjen feissarit luovat arkielämään dilemmoja. Helsingissä heiluessani, en haluaisi kävellä heidän ohitseen nokka taivasta kohti, mutta en nyt jaksaisi jäädä jutustelemaankaan, saati sitten lahjoittamaan joka ikiselle puljulle kymmenyksiä. (Eihän se paljoa ole, mutta humanistin palkasta ei kyllä riitä kovin moneen osoitteeseen...) Lopputulos on, että vaikka Kaisaniemenkadulla harppoessa alkaa helposti ärsyyntyä, kun logopaitaiset rastatukat kysyvät, että kiinnostaako maailman pelastaminen. Eihän siihen voi sanoa,että eipä kiinnosta. (Vai voiko?) Jokatapauksessa, joku aika sitten törmäsin Greenpeacen feissareihin paikallisen supermarketin liepeillä, enkä ärsyyntynyt pätkääkään vaan tunsin suorastaan hengenheimolaisuutta heidän kanssaan. Kyllä on tytöillä nimittäin työsarkaa täällä.