Töissä oli jotenkin nihkeää viime viikolla. Vähän ikäviä juttuja agendalla sekä ärsyttävä epäselvyys siitä, voinko jatkaa täällä vuoden loppuun asti vaiko enkö. Elelen siis hieman säästöliekillä tällä hetkellä, sillä lomasuunnitelmat ovat jäissä, raha-asiani ovat epäselvällä tolalla ja hieman ahdistaa kun ei tiedä, pitäisikö alkaa lähettellä työhakemuksia ja ansioluetteloita ties minne. Lisäksi ainakin Hennan ja Jussin lomasuunnitelmat ovat osittain riippuvaisia siitä, mitä minä aion tehdä heinäkuussa. (siis olenko töissä vai työtön)

Meillähän oli suunnitelmissa tehdä kuukauden sukellusreissu Filppareille ja Malesiaan. Minua harmittaa aivan v---- jollen pääse mukaan kuin osalle reissua, mutta yritän paukuttaa itselleni, että kerrankin kannattaisi vähän miettiä, että onko nyt ihan viisasta laittaa lomaa ykkösprioriteetiksi tässä vaiheessa. Aiemmissa vaiheissa olen laittanut aivan liian usein väärät asiat etusijalle ja siksipä yliopistossakin tuli kulutettua 9 vuotta. Että jotain realiteettia, kiitos.

Mutta huono omatunto tulee kuitenkin, kun on yhdessä suunniteltu reissua ja sitten teen ainakin osittaiset oharit. Varsinkin, kun onnistuin jo rampauttamaan Hennan helmi-maaliskuun lomaa. Olimme suunnitelleet Bunakenin ja Tana Torajan reissua, mutta enhän sitten voinutkaan ottaa vapaata. Joten Henna, joka tulee tänne ( JIHUU JIHUU JIHUU!!!)  viikon päästä, joutui keksimään vaihtoehtoisia suunnitelmia. Onneksi Henna ja Tomppa saivat järjestettyä hieman Thaimaan pätkää tähän väliin, niin en tunne oloani niin kamalan kurjaksi.

Viimeviikkoisen työstressin päälle kasautui lisäksi kummallinen viikonloppustressi. Olin perjantaina ihan puhki ja sitten piti alkaa ahdistumaan siitä, että täälläpä nyt olen Jakartassa ja nukun lauantai-aamuna puolille päivin ja illalla makaan lukemassa romaania, kun pitäisi olla sivistämässä ja oppimassa tai edes juhlimassa. Juuri hetki sitten hehkutin, että kiva, kun ei tarvi vapaa-aikana pingottaa... Pää taitaa olla vähän pyörällä.

Ninillä (Tanska) ja Gustavilla (Ruotsi) on ollut saman tapaisia ongelmia. Ja nyt pitää kyllä sanoa, että olen tyytyväinen, että tämä ei koske minua: N ja G yrittävät epätoivoisesti vääntää gradujansa täällä ja ahdistus on molemmilla lievästi ilmaistuna megalomaaninen, eivätkä tahdo saada mitään aikaiseksi.

Siksipä vedimme eilen mahdottomat maanantai-kännit... pistäydyimme duunin jälkeen ihan pienille Bintangeille, mutta niitä olikin kaksi yhden hinnalla ja kas kummaa ihan tahattomasti meni kahdeksan tuntia keskustellen syvällisesti tärkeistä (työ) asioista. (...kuule, nyt mä sanon sulle, että perkele, että.... mitä mun piti sanoo...)