Kuukauden olen tässä fiilistellyt, että aloitan briljantin asiablogin, jossa kaikki älykkyyteni konsentroituu oivaltaviin ja hauskoihin päivityksiin.  Ei siitä tullut mitään, joten saatte tyytyä älyllisesti kyseenalaiseen perusfiilistelyyn.

Olen kotiutunut aika hienosti sekä duuniin että Jakartaan yleensä.

Duunini on osoittautunut oikein täsmähommaksi. Kontollani on lähinnä kehitysyhteistyö- ja ihmisoikeusasioita eli periaatteessa saan kerrankin tehdä juuri sitä, mikä kiinnostaa. Ensimmäisellä viikolla keikuin toimistotuolillani, omassa työhuoneessani täysin epäuskon vallassa. Siis, ettei tarvitse printata vaivihkaa ICG:n raportteja taksikeskuksen taukohuoneessa ja toivoa joka aamu, että tulisipa hiljainen päivä, että sais omia hommiaan vain tehdä. Yhtäkkiä omat hommat onkin työhommia ja huvittavinta on, että tulee melkein syyllinen olo siitä, että onkin näin kiva työ;)

 

Tämän lisäksi ensimmäistä kertaa ties kuinka moneen vuoteen minulla on säännöllinen työaika, enkä muistanutkaan miten ihanaa on, että voi olla jonkinlaisia rutiineja. Kuten keskiviikkona italian kulttuurikeskukseen leffaan, torstai-iltapäivällä joogaan ynnä muuta. Muutenkin post-gradu elämä on kyllä mahtavan vapaata. Viikonloppuisinkin saa tehdä viikonloppu-asioita, kuten maleksia uima-altaalla lukemassa paikallista Cosmopolitania.

Nyt on tarvetta pienelle detourille nimeltä paikallinen Cosmopolitan. En ole kyseisen lehden kohdeyleisöä, mutta nykäisin tammikuun numeron kioskista nimenomaan kielenopiskelu/uima-allas tarkoituksiin. 'Paikallisvärinä' kyseisessä julkaisussa on täysin ylilyöty  ja koominen häveliäisyyys.  Meinasi tulla sitruunamehut nenästä ulos, kun lueskelin 'paikallisväritettyä' 'kuinka tyydytät miehen perusreportaasia'. Sukupuolielimistä käytettiin eufemismejä... tadaa Mr. Happy ja Mrs. Cheerful. (Huomatkaa Rouva iloinen, ei suinkaan neiti!)

Asustelen n. 10 minsan päässä lähetystöstä perusindonesialaisessa boarding housessa. Hankala on kyllä tottua siihen, että kämppä siivotaan joka päivä ja pyykitkin peseytyy kuin itsestään.  Kummallista on myös se, että yhtäkkiä kaikki tuntee mut. Siis joka hemmetin heebo, joka asuu tai on töissä kilometrin säteellä minusta on tietoinen olemassaolostani. Oudot ihmiset moikkailee, koska ovat tietysti nähneet mut joka päivä ja minäkin tietysti heidät, mutta kun kaikki näyttää vielä toistaiseksi niin samoilta... Toisaalta on kivaa kun lähikuppilassa tiedetään, etten halua lontoneja gado-gadooni.  (http://mediterrasian.com/delicious_recipes_gado_gado.htm)

<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

 

Aika vähän toistaiseksi olen pyörinyt kotona. Liityin paikalliseen ökykuntosaliin ja nyt kyllä tulee huono omatunto, jollen nuohoa niillä masiinoilla vähintään paria kertaa viikossa. Aloitin joogankin. Ensimmäinen tunti oli melko tuskainen, mutta ajattelin, että kun muutenkin olen n. 2 kertaa suurempi kuin kaikki muut, niin yleinen oletus on jokatapauksessa, että olen hiivatin kömpelö. Joten mitä väliä vaikka ei saakaan aikaiseksi kovin sulavaa performanssia... Yleinen oletus on kyllä 100% oikeassa ja välillä kyllä sielua viiltää katsoa peilistä kun ähkii epätoivoissaan kahdenkymmenen pienen, ruskean ja suurisilmäisen indonesiattaren keskellä.  

 

mutta hei, nyt jatkan matkaa...